Mikä on silakkaliike?

Silakkaliike on puolueisiin sitoutumaton kansanliike joka syntyi vastalauseena fasismin, rasismin ja ilmastodenialismin kaltaisille ideologioille.

Suomen silakkaliike otti inspiraationsa Italian sardiiniliikkeestä, joka puolestaan sai alkunsa Bolognan kaupungissa marraskuussa 2019.

Eräs Matteo Santorini kolmen ystävänsä kanssa aikoi osoittaa mieltään äärioikeistolaista pääministeriä Salvinia vastaan tämän puolueen, Lega Nordin, kampanjatilaisuudessa.

Hän teki mielenosoituksesta Facebook-tapahtuman, johon saapui lopulta paikalle yli 6000 ”sardiinia”. Liike levisi ympäri Italiaa ja sieltä muihin maihin, myös Suomeen.

Sardiini symboloi suurta parvea jolla on joukkovoimaa, vaikka jokainen yksilö onkin vain pieni kala. Suomessa ajatus on sama, vaikka kalalaji onkin vaihdettu kotoisammaksi.

Mitkä ovat silakkaliikkeen tavoitteet?

Silakkaliike on ruohonjuuritasolta spontaanisti käynnistynyt, eikä sillä ole johtajia tai tiukkaa hierarkiaa kuten poliittisilla puolueilla. Tässä se muistuttaa esimerkiksi finanssikriisin jälkeen syntynyttä Occupy Wall Street-protestiliikettä.

Tämä tarkoittaa että liikkeellä ei ole yhtä vaatimuslistaa, vaan tavoitteet on määritelty laajemmin. Silakkaliike puolustaa omien sanojensa mukaan ihmisoikeuksia, syrjimättömyyttä ja tieteelliseen faktatietoon perustuvaa päätöksentekoa. Silakkaliike vastustaa rasismia, äärioikeistolaisuutta ja ilmastodenialismia.

Liikkeeseen eli parveen ovat sen mukaan tervetulleita kaikki jotka sitoutuvat näihin yhteisiin periaatteisiin.

Aktivismia Somessa

Silakkaliike on saanut ainakin toistaiseksi enemmän näkyvyyttä sosiaalisessa mediassa kuin katumielenosoituksissa. Liikkeen twitter-tili @silakkaliike on kerännyt jo yli 14 000 seuraajaa. Facebookin julkisessa ryhmässä jäseniä on jo lähemmäs 30 tuhatta.

Liikkeen kannattajat ovat käyttäneet🐟-emojia kertoakseen että ”parvi on paikalla” vastauksena rasistisiksi tai syrjiviksi nähtyihin keskustelunavauksiin ja kommentteihin. Se toimii myös vähän ”ok boomer” hengessä ytimekkäänä vastalauseena, sen enempää selittelemättä.

Nettiaktivismin lisäksi myös julkisia mielenilmauksia on aikomus järjestää. Suomen ensimmäinen Fishmob (muunnos sanasta flashmob) on suunniteltu Kansalaistorille 1.2.2020.

Sardiiniliikkeen syntysijoilla Italian Emiglia-Romagnassa on myös nähty konkreettisia tuloksia: Äärioikeistolainen Lega hävisi aluehallinnon vaalit tammikuussa 2020 selvästi vaikka Matteo Salvini kampanjoi siellä näkyvästi. Äänestysprosentti oli huomattavasti aiempia vaaleja korkeampi.