#Pernatsi

Pernatsi oli vuonna 2016 järjestetty nettikampanja tasa-arvoisen, monimuotoisen ja demokraattisen yhteiskunnan puolesta.

Kampanja oli vastalause äärioikeistolaisten järjestöjen itsenäisyyspäivän marssille. ”Per natsi” tarkoittaa että tavoitteena oli kääntää nämä mielenosoitukset itseään vastaan: jokainen marssiva natsi tuo lisää rahaa hyville asioille.

Samana vuonna oli käynnissä myös toinen kampanja vastalauseena päätään nostavalle rasismille yhteiskunnassa. Rasismi rikoslakiin kansalaiskampanja pyrki tuomaan järjestäytyneen rasismin kieltävän lain voimaan.

Äärioikeiston marssit Suomen itsenäisyyspäivänä

Uusnatsijärjestöt ovat aktivoituneet Suomessa marssimaan fasististen tunnusten alla etenkin itsenäisyyspäivänä.

Ryhmittymistä näkyvin on ollut Suomen vastarintaliike eli SVL, joka puolestaan on osa Pohjoismaista vastarintaliikettä. Järjestö on avoimen rasistinen.

Joukoissa on marssinut myös katupartioliike Soldiers of Odinin jäseniä.

Oikeus määräsi sittemmin Suomen vastarintaliikkeen lakkautettavaksi sen demokratian vastaisista tavoitteista ja toiminnan laittomuudesta johtuen.

Itsenäisyyspäivän oikeistolaisista marsseista suurin on niin sanottu 612-kulkue. Sen järjestävät tahot ovat kiistäneet tapahtuman olevan äärioikeistolainen.

Myös tämä tapahtuma on kiistanalainen. Pernatsi-kampanja oli kuitenkin suunnattu etenkin ”varsinaisia” natsikulkueita vastaan.

Helsingissä on järjestetty vuosittain myös Helsinki ilman natseja vastamielenosoitus.

Rahankeruu

Pernatsi-kampanja ja sen taustahenkilöt eivät käsitelleet lahjoituksia henkilökohtaisesti. Sen sijaan jokaiselle tukijalle lähetettiin kampanjan päätyttyä ohjeet siitä miten lahjoituksen voi tehdä kohdejärjestöille.

Suositeltujen kohteiden listalle oli valittu rahankeräysluvan omaavia, monimuotoisuutta ja ihmisoikeuksia edistäviä järjestöjä. Lopullisen päätöksen summasta ja kohteesta teki jokainen lahjoittaja itsenäisesti.

Lahjoituslupauksia kertyi yli 220 000 euroa, yli yhdeksältä tuhannelta yksittäiseltä henkilöltä.

Jos poliisin ilmoitus marssille osallistuneiden lukumäärästä (180) pitää paikkansa, se tarkoittaa että jokainen natsi keräsi marssimalla yli 1200 euroa suvaitsevaisuuden puolesta.